En ole koskaan aiemmin tehnyt tällaista, ns. Mummo Ankka-tyylistä omenapiirakkaa, joten olihan se vihdoin kokeiltava, että miten se onnistuisi.

Osviittaa ohjeeseen otin sieltä täältä, mm. Kinuskikissalta otin tuon pohjan ohjeen ja vinkin kannen kuviointiin, mutta eipähän minulla niin kaunis piiras tullut, tietenkään. :) Onneksi ei ollut piiraiden kauneuskilpailut! Maku oli silti verraton vaniljajäätelön kanssa, nam!

 

Pohja:

150g voita tai margariinia

1dl sokeria

4 1/2 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

1/2 dl kylmää vettä

 

Sekoita ensin keskenään kuivat aineet. Sitten lisää rasva, nypi se kuivien aineiden joukkoon niin, että saat murumaisen seoksen. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin n. tunniksi. Valmista täyte sillä aikaa.

 

Täyte:

1 kg omenoita (ei pehmeä lajike)

1 rkl voita

1/2 dl muscovado-sokeria

1/2 dl fariinisokeria

2tl vaniljasokeria

1-2 tl kanelia

ripaus suolaa makuja taittamaan

2 rkl sitruunamehua

3 rkl perunajauhoja

(& 1 kananmuna voiteluun)

 

Lämmitä voi kattilassa. Lisää kuoritut ja paloitellut omenat sekä muut aineet, paitsi perunajauhot.

Anna poreilla n. 20min välillä sekoitellen miedolla lämmöllä.

Siirrä kattila levyltä ja anna hieman jäähtyä. Sekoita joukkoon perunajauhot.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

 

Ota taikina jääkaapista ja jaa se 2 osaan. Kauli pohja jauhotetulla alustalla ohueksi ja kippaa se vuokaan. Leikkele ylimääräiset mahdolliset reunat siistiksi. Kaada täyte pohjan päälle. Kauli sitten kansitaikina. Minä otin toisen foliovuoan, jota käytin muottina, kun leikkasin veitsellä taikinan sopivan kokoiseksi. Tee viiltoja tai koristekuvioita ja kippaa kansi päälle. Painele vielä reunat tiiviisti yhteen ja voitele kananmunalla.

 

Paista uunin alatasolla tunnin verran, mutta laita folio päälle, kun pinta alkaa olla saanut kauniisti väriä, ettei kärvenny! :)