Siskon tyttö oli la-su välisen yön luonani ja illalla tehtiin sitten gurmeeta, tai ainakin yritettiin kovasti :) Eli syötiin tällaista tomaatti-ricottapiirasta sekä simpukoita (joissa oli yllättävän kova työ siihen nähden, paljonko niissä sitten lopulta on syömistä!).

Kuvassa piirakka vasta uuniin lähdössä.

TOMAATTI-RICOTTAPIIRAKKA

Pohja oli kaupan pakastealtaasta: Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina, suolainen.

Täytteeksi:

4 luumutomaattia ohuiksi viipaleiksi

1 prk Ricotta-juustoa

kananmuna

vähän jotakin kermantapaista ohentamaan

1 dl parmiano reggianoa raastettuna

35g pinjansiemeniä

muutama oksa tuoretta timjamia

valkosipulia oman maun mukaan

pippuria, suolaa

 

Yhdistetään ricotta, kerma, juustoraaste, kananmuna ja mausteet.

Paahda pinjansiemeniä pannulla (itse olisin voinut paahtaa niitä reilummin, jäivät aika vaaleiksi.)

Painele sulanut piirakkataikina piirasvuokaan ja levitä ricotta-täyte päälle.

Leikkaa tomaatit mahd. ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne vieri-viereen ricotta-täytteen päälle. Ripottele pinnalle pinjansiemenet.

Paista 180 asteessa n.40-45min.