Minulle on tulossa huomenna kahvitteluvieraita, joten suolaiseksi tein feta-pinaattipiirakkaa, sillä yksi kahvittelijoista ei syö lihaa.

 

Pohjana käytin Pirkan rukiista piiraspohjaa, jonka olen aiemminkin hyväksi havainnut.

Täyte:

1 pss pakastepinaattia (miulla Pirkka)

1,5 sipulia (minulla hopeasipulia)

2 valkosipulinkynttä

1dl ruokakermaa

2 kananmunaa

150g mielellään aitoa fetaa

mausteita oman maun mukaan

pinnalle luumukirsikkatomaattisiivuja

 

Sulatin pakastepinaatin ja sekoitin sen sipulisilpun kanssa. Raastoin valkosipulinkynnet sekaan sekä maustoin vähäsen suolalla, mustapippurilla, hunajalla ja timjamilla.

Lisäsin kerman ja kananmunat, sekoittelin ja lopuksi heitin pilkotut fetajuustot sekaan ja levitin täytteen esipaistetun pohjan päälle. Painelin vielä kirsikkatomaatteja koristeeksi, ettei väri olisi niin valju. :)