1378641.jpg

 

Ja koska leipomisvimma ei helpottunut pelkällä mokkapalojen tekemisellä, tein suolaistakin: iki-ihanaa lihalevypiirakkaa, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt itse. Ja onhan siinä jonkin verran noita kalooooreita. ;) Tätä tulee pellillinen.

Taikina:

250g margariinia

1,5prk Ehrmannin rahkaa

5,5dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

Sekoita pehmeä margariini ja rahka keskenään sekä kuivat aineet keskenään ja sitten sekoittele yhteen.

Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa täytteen teon ajan.

Täyte:

1 dl puuroutuvaa riisiä

6 dl vettä & lihaliemikuutio makua antamaan

400g kevyt jauhelihaa

1 keskikokoinen sipuli

2 kovaksi keitettyä kananmunaa

mausteita maun mukaan

Keitä riisi kypsäksi lihaliemessä. Paista jauheliha & sipuli (mausta halutessasi!) ja tee keitetyistä kananmunista sopivaa hakkelusta. Sekoita nämä kaikki yhteen.

Kauli puolesta taikinasta leivinpaperin päällä pohja, jonka vedät sitten uunipellille. Levitä täytteet pohjan päälle ja kauli lopusta taikinasta kansi.

Voitele raa'alla kananmunalla ja paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia.