Eräänä päivänä tein illalliseksi paistettua nieriää (ei kuulu suosikkikaloihini).

Lisukkeena toimi monessa blogissa hieman erilaisella reseptillä tehtyä lämmintä tomaatti-fetasalaattia. Täältä sekä täältä löytyy alkuperäinen resepti, minä taas tuttuun tapaan tein homman omia polkujani näin:

 

n.400g minitomaatteja

1 pkt kunnon fetaa (vuohen- ja lampaanmaidosta tehtyä)

1 keskikokoinen sipuli

2 valkosipulin kynttä murskattuna

1,5 rkl oliiviöljyä

2 rkl punaviinietikkaa

ripaus sokeria

rouhittua mustapippuria, timjamia & oreganoa/basilikaa

 

Pilkoin tomaatit kahtia, silppusin sipulin, pilkoin fetan sopiviksi kuutioiksi ja murskasin valkosipulin. Kaikki ainekset uunivuoassa sekaisin ja 200 asteiseen uuniin 20-25min.

Nam! Tätä olen tehnyt jo pari kertaa, aivan ihana lisuke! Mun mielestä oliiviöljynkin vois laittaa ihan minimiin ja suolaahan en itse ole lisännyt ollenkaan, koska ainakin minun käyttämät fetat ovat antaneet tarpeeksi suolaisuutta.